Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Ja sitten tapahtui ELÄMÄ ja mikään ei pysynyt suunnitelmassa!

Suurin työelämän - tai oikeastaan koko elämänoppi, mitä olen ymmärtänyt lasten saannin jälkeen on se, että elämää ei voi suunnitella täyteen. On pakko jättää 20% liikkumavara, jos haluaa saada kaikki tehtyä. Vaikka kuinka olisit hyvä aikatauluttamaan niin elämää ei kiinnosta. Se tulee jossain vaiheessa yllättäen väliin, ja jos kalenterissa ei ole yhtään liukumavaraa ollaan kusessa.

Elämä voi tulla influenssana, oksennustautina, tulipalona, potkuina, lisätyönä, vauvan refluksina tai missä muussa tahansa muodossa. Toki elämään voi tulla myös positiivinen muutos vaikka yllätysraskauden tai uuden työpaikan myötä, mutta varmaa on, että kenenkään elämä ei pysy stabiilina kauhean pitkään.


Oma elämäni on ollut viimeisen puoli vuotta yhtä vuoristorataa ilman turvavöitä ja ihan tosissaan hämmästyin, kun viime YAMK lähijaksolle ajellessani tajusin, että olen palauttanut kaikki vaaditut kotitehtävät. Kirjoitettuna oli 3 kirjaesseetä, yrityksen strategia ja pari pienempää tehtävää. Vaaditun 3 kirjan lisäksi olin kuunnellut 4 ylimääräistä kirjaa aihepiirin ympäriltä opparia varten. Nämä siis sen normaali arjen ohessa, joka lähiaikoina on ollut vähän työläämpi kuin aiemmin.

Mietiskelin miten vitussa sain kaikki tehtyä ilman burnouttia (been there, done that!) tai muuta järjen menetystä? Aika nopeesti löysin syy-seuraus yhteyden alunperin väljästä kalenterista. 3-4 päivän työviikko antaa tosi paljon pelivaraa ja kun itselläkin on tähän väliin vain yksi harrastuspäivä ja lapsilla ei ollenkaan niin kalenterissa kaikki on liikkuvaa. 3-4 päivän työviikko oli välillä täydet 7/7 jos otetaan mukaan myös ne koulutehtäväpäivät, mutta onneksi niitä sai sitten kuitenkin tasattua aina pidemmillä vapailla. Hätiin otettiin myös ulkopuolinen lapsenvahti ja itselle oli mukava oivallus, että on ihan okei myös ostaa apuja, kun sitä tarvitaan.

(Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, että kyllä mukaan mahtui myös niitä epätoivonhetkiä, että en millään saa kaikkea hoidettua. Onneksi on Kati kenelle avautua ja vahva usko siihen, että kaikki tapahtuu tarkoituksella)!

Juuri tällä hetkellä tuntuu seesteiseltä. Olkoon se seuraavan puolen vuoden trendi! <3 Jos sinua siellä ahdistaa niin suosittelen kalenterinraivaustalkoita. Mitä voisit jättää pois, että saisit liikkumavaraa niiden asioiden tekemiseen mitä todella haluat tehdä?

Lämpöä ja aurinkoa,


Tuuli-Elina


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Unohda oppaiden teko, asiakkaat haluavat tutustua sinuun!

Oon nyt reilu puoli vuotta lueskellut ostokäyttäytymisen muutoksesta, myynninkehityksestä ja markkinoinnista. Toki näitä on tullut seurattua jo pidemmänkin aikaa, mutta YAMK opinnäytetyön myötä olen keskittynyt aiheeseen enemmän.

Markkinointi oli meillä MAIKISSA pitkään retuperällä ja kärkenä (myös sivusiipinä) oli aggressiivinen odottelu. Koko ajan meillä oli mitä villeimpiä ideoita, jotka kuitenkin jäi sitten toteuttamatta. Jäi toteuttamatta yleensä siksi, että ne olivat työläitä toteuttaa, kun on krooninen väsymys ja kaksi lasta.



Kirjoissa (siis sellaisissa oikeissa, mitä pidetään käsissä ja niissä on kannet) kerrotaan, että myynti on kehittynyt siihen, että enää ei haluta ostaa yritykseltä vaan ihmiseltä. Kehotetaan tekemään asiakkaalle hyödyllisiä oppaita, jotta asiakkaasta saadaan kerättyä tiedot ja heivattua myyntisuppiloon. Auttaminen on myös päivän sana sekä LinkedIn keskusteluihin osallistuminen. Auttamisen ja keskusteluiden pointtina on oman asiantuntijuuden korostaminen ja esiintuominen, koska ihminen, joka ilmentää ajatusjohtajuutta ja luotettavuutta, saa kirjojen mukaan kaupan. Eihän tässä mitään, koska kukas kissan häntää nostaisi jos ei kissa itse...

...ja sitten se MUTTA. Minä en itse jaksa ladata enää yhtään opasta, jos sinne pitää jättää sähköposti. En myöskään jaksa seurata asiantuntijoiden hardcore-ammattisisältöä, koska se on kuivaa. LinkedIn on täynnä ihmisten omia blogimainoksia, joten ihan oikean vilpittömän keskustelun löytäminen päivittäin alkaa olemaan työntakana. Onneksi niitä hyviäkin keskusteluita löytyy, mutta vähän saa nähdä vaivaa. En olis ikinä uskonut, että sanon näin, mutta itse luotan enemmän ihmisten Facebook-profiiliin kuin LinkedIn versioon ihmisistä.



Kirjoissa puhutaan koko ajan myös tarinallisuudesta ja siitä, että ihmiset haluavat seurata ihmistä. Se mitä siellä ei kuitenkaan mainita on se, että ihmiset haluavat seurata sitä ihan oikea ihmistä sen asiantuntijabrändin takana. Mitä hän syö aamupalaksi, mikä häntä itkettää ja mistä hän haaveilee. Ihmiset rakastavat VIIHDETTÄ. Miksi siis sitä ei tuoda yritysten markkinointiin?


Olin riemuissani, kun törmäsin ASUA remonttien tube-videoihin ensimmäisen kerran. Remppaäijät leipoo pullaa tai on paljussa. Tämä oli yksinkertaisen älytöntä ja viihdyttävää, joten pakkohan sitä oli jossain määrin jäätävä seuraamaan. Videot kiinnittivät huomioni myös siitä syystä, että se oli nyt sellaista markkinointia, mitä me MAIKISSA oltiin pitkään haluttu toteuttaa.


Sen lisäksi, että koimme markkinointi-ideamme aiemmin työläiksi, vastaan nousi myös häpeäkynnys. Vaikka itse olin jakanut jo pidemmän aikaan elämäni someen, en uskaltanut tehdä sitä yrityksen nimissä. Pelkäsin, että olisimmeko sen jälkeen enää uskottavia? Hukkuisiko asiantuntijuus hihityksen alle? Entäs, jos ilmaisisimme voimakkaita mielipiteitä, lähtisikö vanhat asiakkaat kävelemään?

En enää muista, mikä sen yksi ilta aiheutti mun päässä, mutta yhtäkkiä päätin, että nyt ruvetaan tekeen tätä hommaa niin kun oikeesti ite halutaan! Päätöksestä muutaman päivän päästä oltiinkin keikkumassa Näsinneulassa skumpat kädessä ja tehtiin eka fb-live video. Arvaa hihitettiinkö? Ihan vitusti! Mutta en muista koska olis ollu niin hauska työpäivä viimeksi.



Normaalisti meidän ei-maksetun Facebook-päivityksen kattavuus on noin 100-200 henkeä. Statuspäivitys siitä, että "huomenna tulee meidän eka fb-live" saavutti yksin 800 ihmistä ja itse videon kattavuus on ollut tähän mennessä 1,2 tuhatta!!!! Videoiden tarkoituksena ei ole pelkästään juoda skumppaa vaan toki halutaan jakaa tietoutta esiintymisestä, mutta ennen kaikkea halutaan antaa ihmisten tutustua meihin ihmisinä.

Onneksi lähdettiin liikkeelle nyt, koska uskon, että erilaiset häpeäkynnykset pidättelevät suurinta massaa vielä hetken aikaa. Etumatka ei tuu kuitenkaan oleen pitkä, oon tästä varma. Lopeta siis sinäkin oppaiden teko ja jaa sen sijaan jotain itsestäsi!

XoXo

Tuuli-Elina