Olen saanut lapsena viikko- ja kuukausirahaa ja minua on koitettu opettaa säästämään. Että olisi aina joku "puskuri".. pahan päivän varalle. Nuorempana, jos se "paha päivä" koitti, tässä oli sellainen pieni helpotus, että kysyin ja sain aina vanhemmiltani apua. Ja tokihan mitään oikeasti pahaa päivää ei ole vielä eteeni tullut, olen ollut hyvin toimeentuleva ja etuoikeutettu siinä mielessä.
Vuonna 2012 koitti se paha hetki. Sain pankistani luottokortin. Tokihan luottokortti on kätevä matkoja ostaessa tai isompia hankintoja tehdessä.. Mutta luottokortti ei todellakaan sovi ihmiselle, joka ei tunne ostamisen rajoja ja jolle tulee hyvä fiilis rahan tuhlaamisesta.
Se siis ihan oikeasti tuottaa hyvän fiiliksen -kun ostaa. Vaikka joku muu ostaisi kun minä. Mulle tulee hyvä fiilis siitä, jos kaveri tai asiakas ostaa??? WHAAAT? No, olen joka tapauksessa ostanu -ja paljon. Siinä mielessä olen ollut hyvä tapahtumajuontaja, että yleensä asiakas on saanut laskutettavasta hinnasta ainakin puolet takaisin mun ostosten muodossa :) Oli mikä tapahtuma hyvänsä, synnytän hienosti juonnoillani ostotarpeen, ainakin itselleni. Mukaani on lähtenyt uusia vaatteita ja laukkuja -ne on helppo ymmärtää. Mutta myös esim. kokoelma viinilaseja (24 kpl), jotka ovat nyt kolmatta vuotta meidän varastossa, koska eivät mahdu esille.
Sitten tuli lapset, äitiyslomat ja hoitovapaat.. ja kuvaan astui HOITORAHA. Se on hieman vähemmän, kuin kk-tuloni juontajana. Oli luottokortti. Luottorajaa sai kivasti nostettua verkkopankissa, ihan itse. Kun kulutustottumukset eivät kuitenkaan muuttuneet yhtä nopeasti vaikka tulonlähteet hetkeksi hiipuivat. Tein edelleen yhtä impulsiivia ostoksia; kohde vain muuttui. Nyt saatoin ostaa lapsille vaatteita -jopa rattaat, koska ne oli kivan väriset.
Kun töihin palattuani laskujen maksu oli edelleen tukalaa ja Ellukin kysyi, että "miten voi aina olla rahat loppu vaikka keikkaa on ollut ihan pirusti??" niin oli pakko laittaa stoppi asialle. Tulot tuntui riittämättömille vaikka kk-laskutus on jälleen hyvissä kantimissa. Seuraava askel olisi ollut rahan lainaaminen, lisää luottoa tai pikavipit. Ja se ei olisi ollut hyvä tie ja terve maalaisjärki ehti ajoissa mukaan.
Onneksi puhun rahan käytöstä avoimesti mm. siskoni ja Ellun kanssa, niin ei voi lähteä keksimään tekosyitä. Siksipä elokuussa tein ratkaisun ja tilasin pankistani tililleni kortin, jossa EI OLE luotto-ominaisuutta. Kortin saatuani luottokortti on ollut kotona laatikossa, eikä se kulje enää päivittäin mukanani. Ensin koin suurta ahdistusta. Oli ihan oikeasti henkisesti todella raskasta juontaa viidenpäivän ale-kampanja ostamatta itse yhtään mitään. Mietin joka päivä, mitä kaikkea olisi mukaani lähtenyt, jos luottokortti olisi ollut mukana - onneksi ei ollut. Yhtäkään asiaa en ole jäänyt kaipaamaan ja arjesta olen selvinnyt vallan hyvin ilman näitä ostoksia.
Nyt tästä on noin kolme kuukautta, kun lopetin luotolla ostamisen. Kaikki syksyn keikkapalkkiot ovat menneet vanhan luoton pois maksamiseen. Kohta ollaan nollilla -ei ihan vielä, mutta kohta. Ja olen oppinut olemaan ostamatta.
Ja nyt se ei enää ahdista. Nytkin juontaessani Black Friday -tapahtumaa, en ole tehnyt harkitsemattomia heräteostoksia. Kun minulla on vain pankkikortti ja tilin saldoa ei sovi ylittää, niin ei tule ostetuksi mitään ylimääräistä. Vielä se välillä kirpaisee, mutta olen oppinut käsittelemään tunnetta. Osaan jopa pysähtyä harkitsemaan, että tarvitsenko tuota todella vai tekeekö mieli taas ostaa.
Jahka luottokortti on tyhjä ja olen päässyt sinuiksi uuden elämäntyylini kanssa -seuraava etappi olkoon se säästäminen/sijoittaminen --> siihen on vielä matkaa, mutta ainakin nyt olen oppinut hillitsemään kulutustani. Tsemppiä muillekin shoppailuholisteille, helppo se tie ei ole, mutta ostamisen koukusta on mahdollista irroittautua!
