Ne ihmeelliset pelot

Minä en ole koskaan oikein osannut pelätä mitään. En siis oikeasti mitään. Minulle teki hankalaa opetella ulkomailla vaihdossa ollessani, etten kaupassa voi jättää käsilaukkua kärryyn, kun haen jotain hyllyn toiselta puolelta tai punnitsen hedelmiä. 

Olen itse elänyt hyvin suojattua lapsuutta, eikä minulle ole koskaan oikeastaan sattunut mitään, miksi olisin oppinut pelkäämään. Se on toisaalta aika ihana tilanne.  Olen aina voinut luottaa läheisiini elämässäni ja edelleen tiedän, että vaikka mitä sattuisi, niin aina löytyy apua.  

Mutta sitten minusta tuli äiti. Ja aloin pelkäämään. Nyt sillä niin paljon enemmän väliä, jos jotain sattuu. Minulla on lapsia ja he ovat minulle korvaamattomia -ja minä heille, kun ovat niin pieniä vielä.

Olin juuri viikonlopun yksin kotona lasten kanssa. En niinkään pelkää tulipaloa tai murtovarkaita (vaikka olen kuullut, että jotkut äidit myös suunnittelee pakoreittejä tulipalon varalta etukäteen..). Mutta pelkään, että minulle sattuu jotain. Esimerkiksi sairaskohtaus yöllä? Menee useampi tunti, ennen kuin kukaan osaisi tulla katsomaan. No totta, VAIN tunteja, ei edes päivää. Ehkä lapset siitä selviäisivät -mutta ajatuksena tuntuu hirveältä, että vauva joutuisi itkemään, eikä äiti nostaisikaan syliin tai taapero ihmettelisi vieressä miksei äiti herää. 

No, onhan tällainen hyvin epätodennäköistä, mutta mahdollista. Samoin yhtä epätodennäköistä on, että minulle sattuu jotain, kun olen lasten kanssa yksin liikkeellä vaikka kaupungissa. Mutta koska se on mahdollista ja koska äitinä on näitä typeriä pelkoja, niin tämän varalle sentään tein jotain: 

Koska lapset ei vielä osaa puhua ja puhelimessa on
pääsykoodi, näin paikalle sattuvat auttajat tietävät
ketä lapset ovat ja kenelle voi soittaa.

Ja lappu tiukasti kiinni hoitokassissa

Ne paljon realistisemmat pelot, joita en itse osaa niin pelätä, on onneksi mieheni puolesta otettu huomioon. Koska asumme maantasalla, meillä on murtohälyttimet ja palovaroittimet, jotka yhdistävät suoraan keskukseen, jos tänne joku tulee luvatta sisään tai palo syttyy. Kyllä sen alle neljäkymppiä kuussa ihan mielellään turvallisuuden tunteesta maksaa.

Meille on kuulemma vielä tulossa koira. Jossain sopivassa vaiheessa (tämä siis minusta kiinni). Iso koira, (ei toivomaani mopsia) minun ja lasten turvaksi, kun käyn rattaiden kanssa lenkillä tai kun mies on poissa kotona. Koira vahtii ja pitää meistä huolta. Mieheni on ihana <3 

Venjan kans hassuteltiin Photo Boothilla =D

On nää vaan semmosia aarteita <3