Kouluttajana uuden yleisön edessä

Viime torstaina minulla oli hieman erilainen koulutuspäivä. Pidin Toimiva tyyli -koulutusta MIB (Mothers in Business) Tampereen jäsenille. MIB tapahtumien ydin on siinä, että äidit pääsevät osallistumaan tapahtumiin ja koulutuksiin lapsien kanssa. Yleisönä oli siis noin 15 äitiä pienten vauvojen ja taaperoiden kanssa :) 

Minusta MIB:n toimintaidea on ihan loistava. Olen itsekin Venjan syntymän jälkeen etsinyt verkostoa, joka yhdistäisi uran ja äitiyden. Vaikka kuulun Tampereen Seudun Yrittäjänaisiin ja siellä on jäsenenä paljon äitejä, yhdistys tukee kuitenkin ennen kaikkea yrittäjyyttä. Lisäksi jäsenistö on (harmillista kyllä) itseäni iäkkäämpää, nuoret yrittäjät eivät ole jostain syystä löytäneet yhdistystä omakseen. Samoin ihana verkosto ja upea harrastus on myös Nuorkauppakamaritoiminta, mutta sielläkin lähtökohtana on omien johtamistaitojen kehittäminen, yhteiskunnalliset asiat ja kansainvälisyys. 

Joka paikkaan kun ei voi mennä lapsen kanssa. Tai tietysti voi, mutta aina se ei ole välttämättä kohteliasta. Itse juuri tuossa Ellun kanssa tuumittiin, että missä se raja menee. Päivällä oleviin koulutuksiin  ja seminaareihin nyt lähtökohtaisesti voi osallistua vauvan kanssa, jos ymmärtää vain poistua paikalta, jos vauva alkaa kovaääniseksi. Yleensä ollaan saatu vain positiivista palautetta vauvojen kanssa liikuttaessa :) Mutta mites esim. firman tai yhdistysten pikkujoulut? Meneekö siinä raja?

Tässä juontokeikalla. Mukana oma vauva, Elina
ja Elinan vauva.. :) ja hyvin selvittiin!

Ja sitten kun vauva kasvaa ja ei ole enää rinnalla tuhiseva ja nukkuva pikkuihme, niin taaperon kanssa se osallistuminen on jo paljon haastavampaa. Taapero kaipaa virikkeitä, juoksentelee ympäriinsä ja asiaa on jo kovasti. 

Mothers in Business on tuore yhdistys, perustettu Helsingissä 2014 ja nyt toimii siis myös Tampereella. Lähdin toimintaan heti mukaan, kun kuulin sen olemassa olosta ja olen suositellut myös kaikille muille äideille, joille myös ura ja työ on tärkeä. MIB yhdistää loistavasti nämä kaksi. On kahvitreffit joka kuukausi muiden äitien ja lasten kanssa, joissa voi vapaasti verkostoitua ja etsiä "kaltaisiaan", on paljon erityyppisiä koulutuksia, joista voi valita ne itseä kiinnostavat --> ja koulutukset ovat ilmaisia ja poikkeustapauksia lukuunottamatta sellaisia mihin lasten kanssa (iästä riippumatta) voi osallistua. 

Torstaina aamupäivällä 1,5h koulutuksessa olis siis tohinaa jos jonkinlaista. Yllättävän vähin häiriöin kuitenkin koulutuksessa selvitiin, kyllä vauvat on suloisia <3 Tunnin jälkeen alkoi olla hieman levotonta, mutta jokainen äiti sai varmasti itselleen hyviä tyylivinkkejä, sai tietoonsa oman vartalotyyppinsä ja oppi muutaman kivan huivinsidonnankin.  Mittanauhatkin oli vaaveille erittäin jänniä tutkittavia pitkäksi aikaa <3 

Venjan ollessa ihan parikuinen, onnistui myös
kampaajalla käynti vauvan kanssa. Ja
treffit keskustassa, ystävän kanssa kaffella.

Aamupäivä oli rento ja kouluttajana kehityin taas huimasti, kun piti kohdata yleisö jälleen ihan uudella tavalla ja huomioda myös pienet osallistujat. Hyvää harjoitusta siis myös itselle :) Lopuksi linkki Toimiva tyyli -huivinsidontavideoihin, josko kiinnostuit myös niistä.

Tyyliterkuin
Kati

Pitääkö kaiken muuttua?

Kun olin raskaana, kuulin monesti, että "ei sen elämän tarvi radikaalisti muuttua kun lapsi tulee". Pääasia on, että "lapsi tulee teidän elämään", eikä teidän elämä mene lapsen mukaan. Niinpä.

Se on totta, että elämän ei tarvitse muuttua. Lapsen tultua voi edelleen käydä töissä, harrastaa, nähdä kavereita ja bilettää. Jos haluaa. Lapsi on tullut lisäksi aikuisten elämään. Minulla vain muuttui lapsen myötä myös asioiden tärkeysjärjestys ja ihan omasta halustani olen muokannut elämääni lapsen mukaan. Ei sen tarvitse mennä niin, se on valinta.

Aikaa ennen lasta. Lomamatkalla
Varsovassa kahdestaan rakkaan kanssa <3

Venjan syntymän jälkeen en ole kertaakaan käynyt "bilettämässä" -en kaipaa sitä. En koe saavani baarielämästä enää mitään. Kerran järjestin juhlat kotona, joissa tarkoitus oli viiniä nauttia, mutta viikkoa ennen juhlia tein positiivisen raskaustestin. Joten tuleepa tässä nyt useamman vuoden tauko tuohon juhlimiseen. Tämä on oma valinta, enkä ole siitä millään tavalla katkera. En myöskään ole kieltänyt miestäni tai ollut ehdoton sen suhteen, etteikö hän saisi käydä kavereiden kanssa ulkona. Totta kai saa, eihän se minulta pois ole :) Jotenkin vain on tultu siihen, että hänenkin reissut on nyt lapsen tulon jälkeen yhden käden sormilla laskettavissa. Perheen isän rooli vain on erilainen. Välillä on kuitenkin istuttu iltaa meillä kavereiden kesken, koen sen olevan paljon mieluisampaa kuin baarissa ramppaamisen.

Töissä käyminen on myös valinta, toki joskus myös taloudellinen pakko. Me laskimme, että jos ylimääräisestä tinkaa niin minun on mahdollista jäädä Venjan kanssa kotiin. Toki näin yrittäjänä olen etuoikeutettu tekemään töitä oman aikatauluni mukaan, vaikka hoitovapaalla olenkin. Siksi keikka tai kaksi kuussa hoitovapaarahan lisäksi on kiva taloudellinen lisä -mutta myöskin tärkeää omaa aikaa. Ja juontajana ei kokonaan voi kuvasta kadotakkaan, jos mielii pitää hyvistä asiakkaista kiinni. Saas nähdä miten tämä kahden lapsen kohdalla luonnistuu :) 

Aiemmin ihmettelin, miksi vauvan tulon jälkeen, joka kaveri vain "katosi", eikä häntä enää näkynyt. Luulen, että minusta ihmetellään nyt samaa. Yli vuoteen en ole iltaisin käynyt juuri missään. En katsomassa koripalloa, joka ennen oli melkein viikottainen ohjelma. En kaupungilla shoppailemassa ja lasillisella, johon aiemmin varasin hyvinkin aikaa ja useiden eri kavereiden kanssa. Meillä nyt vain neiti sattuu menemään nukkumaan jo klo 19, niin silloin puuhailen illat lähinnä kotona työasioiden parissa tai muissa "omissa hommissa". Tähän toki vaikuttaa myös miehen vuorotyö ja iltapainotteinen harrastus, monissa perheissä iltamenot varmasti on mahdollista jakaa tasaisemmin.

Sitten koko perheen voimin Teneriffalla. Neiti 5kk.

Ihmettelin myös monesti sitä, miksi sovittuja menoja kavereiden kanssa piti perua sairaan lapsen vuoksi. Miksei vaikka hoitaja tai mummu voinut olla päivää sairastuvan vahtina? Nyt ymmärrän senkin. Se on joku jännä äitinä olemisen juttu, että kun lapsi on sairaana, mitään muuta tärkeämpää ei ole kuin hänen hoitaminen. 

Arvostelin myös monia ystäviäni heidän tavoistaan hoitaa omia lapsia. Tämä näin jälkikäteen ajatellen kaduttaa ja olen osalle myös anteeksipyynnön esittänyt. Kukaan lapseton ei saisi esittää omia mielipiteitään =D ja vaikka kuitenkin esittävätkin, onneksi äidit ymmärtävät, ettei toinen voi kunnolla käsittää asiaa.

Olin ihan satavarma, että kun lapsi tulee, hän nukkuu omassa huoneessa ja jos ei unet maita, niin meillä pidetään unikoulua. En ymmärtänyt, miksi joku antaa lapsen nukkua omassa sängyssä tai miksi ihmeessä mies vaihtaa huonetta. Että lapsi tulee tilalle? No kappas kuinka kävikään.. Unikoulua en edes harkinnut (tätä missä annetaan lapsen yksin huutaa), siitä on niin paljon todistettua tutkimustietoa, kuinka haitallisesti se lapseen vaikuttaa (kiitos Ellulle näistä). Ja jos lapsi kaipaa lähelle, miksei hän saisi lähellä olla. Siksi meillä edelleen lapsi nukkuu aikuisten makuuhuoneessa, sänky kiinni meidän sängyssä, josta hän pääsee kömpimään halutessaan äidin ja isin väliin. Onneksi miehelläni on hyvät unenlahjat, niin hänen ei ole tarvinnut vaihtaa nukkumapaikkaa =D 

Ja lopuksi, olen saanut palautetta myös omasta asenteestani ja sen muutoksesta. Aiemmin en voinut sietää lapsia ravintolassa, junassa, kaupassa.. Oikein "lapsirakasihminen" tässä äänessä.. Minua otti aivoon, kun vanhemmat toivat lapsia tällaisiin "aikuisten" paikkoihin ja ne häiritsivät esim. minun syömistä metelillä. Nooh.. Kun se oma lapsi tuli, totta kai lapsen kanssa voi mennä ravintolaan, verkostoitumistilaisuuksiin, palavereihin ja jopa koulutuksiin. *Hups*. 

Että ne, joille lapsi on tulossa, niin onnea matkaan. Monta "ymmärryksen" hetkeä lapsellisia kohtaan on tulossa!

Maailman nopein dietti

Aloitin maanantaina dietin. Luovutin 8 tunnin kohdalla ja ostin korsetin. Se dietti oli maailman helpoin ja nopein dietti ikinä :D Ei mulla muuta.

"'Kiitos äiti, kun et laihduttanut mun tyynyä pois"

Pullataikinamahaterkuin,

Elina

Tunteiden ryöppy

Äitiyttä ei voi pukea sanoiksi. Se pitää kokea. Siksi uskon, että olisin nauttinut elämästä myös ilman lapsia. Ymmärrän hyvin heitä, jotka tekevät sen päätöksen, että eivät tee lapsia. Lapset vie järjen, rahat ja yöunet. Se on faktaa. Lapset myös tuovat elämään ennenkokematonta rakkautta ja iloa. Olen surullinen heidän puolesta, joille lapsettomuus ei ole valinta. Itse tulin äidiksi elokuussa 2014, enkä olisi voinut uskoa sitä muutosta, jonka ensimmäinen vuosi on elämääni tuonut. Myös tunnepuolella.


- Ennen lasta luulin olevani väsynyt. Ainakin silloin, kun opintojen ohessa tein kahta työtä ja tunnin yöunilla lähdin baarimikon töistä aamuksi kylpylän vastaanottoon. En ollut. Ja meillä on ollut vielä "helppo" lapsi, vaikka kokonaisia öitä ei ole tullu vielä nukutuksi sitten lapsen syntymän. 

- Ennen lasta luulin olevani rakastunut. Rakastan miestäni, siskoani, vanhempiani, isovanhempiani, ystäviäni, lemmikeitäni. Kaikki tämä rakkaus vain on aivan erilaista, kuin se mitä äiti tuntee omaa lasta kohtaan. Äidinrakkaus on oma käsite ihan syystä. Äidinrakkaus on jotain suurempaa ja erilaisempaa ja niinhän sen kuuluukin mennä <3.

- Ennen lasta luulin olevani saavutuksista ylpeä. Onnistunut keikka, valmistuminen koulusta, korin tekeminen pelissä. Olin ylpeä omista suorituksistani. Nyt olen ylpeä, kun lapseni oppii nousemaan pystyyn, kävelemään, viemään itse roskan roskiin. Ja tämä on niin paljon hienompaa, kuin yksikään oma onnistuminen. Kuinka ylpeä voi ollakaan lapsesta, kun hän vie itse lusikan ensimmäisen kerran suuhun. 

- Ennen lasta luulin olevani onnellinen. Ystävien kanssa nauretut illat, rentouttava ilta rakkaan kanssa tai onnistunut koulutus. Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, edelleen. Onnellisin olen kuitenkin, kun saan mennä lapseni viereen nukkumaan. Kun hän tuhisee ja ottaa sormesta kiinni. Silloin tietää, että minulta ei puutu mitään. 

- Luulen, että tähän listaan saa lisätä vielä lapsen kasvaessa "ennen luulin olevani suuttunut". Vielä kun lapsi on vasta reilun vuoden, ei hänelle osaa olla vihainen. Vaikka välillä jo äidin kärsivällisyyttä tempuilla koetteleekin. Tietää jo, mitä ei tarkoittaa ja mikä on kiellettyä. Nyt hän vielä testaa, mitä tapahtuu jos kuitenkin kokeilee =D Mutta kun lapsi kasvaa, uskon, että myös suuttumisen tunne on erilainen kuin aiemmin. 

En sano, että lapset ovat elämäntarkoitus. Elämän sisältö ja sen mielekkyys on jokaiselle meistä erilainen. Mutta itselle lapsi, joka päätti elämäämme tulla, on tuonut suunnatonta onnea ja iloa. Nyt odotamme hänelle sisarusta syntyväksi helmikuun alkupäivinä.

Tuleeko kahden lapsen äitinä edellä mainitut tunteet vieläkin suuremmiksi? Olen pohtinut, että riittääkö rakkautta varmasti kahdelle? Välillä meinaa pakahtua jo nyt rakkauden tunteeseen, mutta silti äidit väittävät, että se vain kasvaa.

Raskaushormoniterkuin:
Kati