Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Onko Suomi lapsiystävällinen maa?

Nyt, kun vauva vielä käyttää pääasiallisena ravintonaan minua, olen ollut pakotettu ottamaan hänet mukaan kaikkialle minne tieni vie. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että vauva on kulkenut matkassa myös työ- ja koulutustilaisuuksissa. Juuse 2,5kk on käynyt tähän astisen elämänsä aikana verkostoitumassa, kouluttautumassa ja osallistunut projektipalavereihin. Juonto ja puhekeikallekin Juuse on kerennyt; joskin itse lava-ajan hän vietti hoitajan kanssa. Näin ajattelin jatkaa, kunnes Juuse ei enää viihdy mukana ja vaatii äänekkäästi äidin huomion kokonaan.

Juuse, lähdössä palaveriin. Ikää 2viikkoa

Uskon omaavani hyvän pelisilmän siinä, mihin vauvan voi viedä tai koska ääntely on niin äänekästä, että on syytä poistua takavasemmalle. Saapuessani tapahtumaan kohtaan hämmästyneitä katseita, kun saavun paikalle kaukalon kera. Tai joku saattaa tokaista, että "ai, sulla on vauva mukana?" Tai sanoa tilaisuuden jälkeen, että "sehän menikin oikein hienosti". Nämä paljastavat, että ennakkoluuloja on, mutta tästä huolimatta en koskaan ole kokenut etten olisi tervetullut vauvoineni. Kuulen myös paljon positiivista palautetta siitä, että olen rohkeasti ottanut vauvan mukaan. Tästä johtuen intouduinkin pohtimaan, että onko suomi enää niin "lapsivihaajamaa" kuin yleensä kuulee sanottavan vai onko minulla käynyt vain hyvä tuuri?

Joulupuu kerääjät työssään =)
Yleensä olen tilaisuuksissa ainut kenellä on vauva mukana ja mietinkin tässä missä muut äidit ovat? Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että suuritarpeisten vauvojen mukaan ottaminen ei ole mahdollista vaikka äiti itse kuinka haluaisi osallistua, mutta jättääkö muut osallistumatta, koska kokevat etteivät olisi tervetulleita tilaisuuksiin? Kaikkia ei toki kiinnosta, mutta ilmeisesti meitäkin ketä kiinnostaa, on aika paljon. Ainakin, jos katsoo Mothers in Business nopeasti kasvavaa verkostoa. (JCI:n Hallitusakatemiassa Kouvolassa koin iloisen yllätyksen, kun kouluttajalla oli mukanaan 6 viikon ikäinen nyytti.)

Jos Suomi ei vielä täysin ole vauvaystävällinen maa, niin voisiko siitä tulla sellainen? Olisi hienoa asua edelläkävijä maassa, jossa työkulttuuri hyväksyisi lasten läsnäolon? Uskon itse, että työn ja perheen yhdistäminen on mahdollista ja tiedän myös, että en ole ainoa kuka näin uskoo. Kuka nostaa käden ja lähtee meidän kanssa tekemään perhekeskeistä työkulttuuria?

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulu on ovella :)

Se olisi joulu taas ovella.. Kotiin on laitettu joulukoristeet, kynttilät palaa harva se ilta ja joulufiiliksen saa parhaiten kuuntelemalla autossa jouluradiota :) Pohdinnassa on vielä joulukuusen hankkiminen.. Montakohan kertaa tuo 1v 4kk kaataa kuusen, en usko, että "ei" -sana toimii tämän(kään) kohdalla =D =D Mutta aito sen kuusen olla pitää, jouluinen ja tuoksuva. Tiuhat oksat ja kaunis vihreys, ei mikään muovikuusi pysty luomaan samaa tunnelmaa. Ehkä se aito kuusi on muutenkin parempi, pistelee ainakin kun lapsi menee ilman lupaa oksiin ja koristeisiin koskemaan.

Joulunvietto ja -laittaminen on muutenkin tänä vuonna tuntunut erilaiselta. Viime vuonna Venja oli vasta reilun 4kk, mutta nyt kun ikää on vuosi enemmän niin haluan heti opettaa meidän perheen jouluperinteet ja siirtää Venjalle itselle tärkeät asiat <3

Joulukorttikuvaus Studio Torkkeli (koevedoksia)

Joulukalenterin luukku avataan heti aamupisujen ja -pesujen jälkeen. Kurkataan Venjan omaan muumilelukalenteriin ja sitten avataan äidin kuvakalenterista luukku ja katsotaan tuliko pupu, nalle vai kynttilä :) Ihana neiti. Joulupukki ja poro on jo uusia, kivoja tuttavuuksia ja ostamani kaksi jouluaiheista kirjaa on ollut kovasti selailussa.

Marraskuussa käytiin ajoissa joulukorttikuvauksessa. Neidin ihana virne on nyt ikuistettu joulukortin muotoon ja kortit laitettu eilen postiin. Tästä olen jopa itse hieman ristiriitaisissa tunnelmissa.. Ennen Venjaa kirosin nuo tuttavien "meidän-oma-lapsi-on-maailman-sulosin-tonttu"-kortit ja nyt teen itse samaa =D ja toista vuotta peräkkäin *hups*. Kyllähän jokaisen äidin mielestä oma lapsi on ihanin ja suloisin ja uskon, että myös isovanhemmat ym. tärkeät läheiset ovat samaa mieltä, mutta laitetaanko kavereille myös lapsijoulukortti? Njäh. Noh, nyt on laitettu, joten anteeksi jo etukäteen kaikilta ystäviltä, tänä jouluna(kin) meidän kortissa virnistää maailman ihanin ja suloisin Venja-tonttu. Ensi jouluna kortissa onkin sitten yhden sijaan kaksi lasta, jepjep. Jopa lemmikit on neutraalimpi aihe, osa ystävistäni on lähettänyt kortteja, missä koreilee kissa, pupu tai koira joulukoristeineen ja ne on ollut mielestäni suloisia ja ihania.. Ehkä kun lapset kasvaa, niin siirryn takaisin askartelemaan kortteja tai kuvaan lasten sijaan meidän puput ja marsut kortteihin.

Joulukorttimallia vuonna 2014.

Myös joulupäivien viettäminen on aiempaa rauhallista. Meillä on mieheni kanssa molemmilla eronneet vanhemmat (laske 4 jouluviettopaikkaa) sekä toiset isovanhemmat (+ 2 paikkaa), jotka kaikki mielihyvin ottaisivat perheemme jouluna luokseen. Ennen lasta me monesti 3 päivässä kiersimme nämä 6 paikkaa (onneksi kaikki sijaitsevat Tampereella)ja söimme itsemme ähkyyn, mutta Venjan tulon jälkeen haluaa mieluummi rauhoittua yhteen paikkaan ja nauttia siellä rauhassa ruuasta, saunasta ja seurasta ilman kuumottavaa kiirettä jo siirtyä seuraavaan. Nyt on sovittu, että aatto vietetään vuorovuosin toisen äidin luona, joulupäivän sitten toisen ja tapaninpäivästä ei oteta stressiä -katsotaan jaksamisen mukaan. Ja isovanhemmat ja siskot perheineen onneksi tapaa sitten kuitenkin äitien luona yhteisessä joulupöydässä <3

Uutena asiana huomasin myös joululaulujen lisäämisen nukutuslaulujen repertuaariin =D

Kyllä ne lumilyhdyt, lumienkelit ja saunasta lumeen heittäytyminen myöskin jouluperinteisiin kuuluisi, joten valkoista joulua odotellen:

- Kati


tiistai 1. joulukuuta 2015

Muuttaako toinen lapsi taas kaiken?

Kati pohdiskeli pari viikkoa sitten kirjoituksessaan, mitä muutoksia lapsi tuo tullessaan vanhempien elämään. Tämä kirjoitus toimii siihen vähän niin kuin luonnollisena jatkumona.

Tässä havaintoni kuluneelta reilulta parilta kuukaudelta.
  • Hiljaiset hetket ovat kadonneet lähes kokonaan. Silloin, kun lapset nukkuvat päiväunet yhtäaikaa (todennäköisyys noin 50%) voin lepuuttaa korviani hiljaisuudessa.
  • Itkun määrä on tuplaantunut. Useimmiten lapset itkevät vuorotellen, joka on lohduttamisen kannalta hyvä juttu, mutta korvien melusaasteen kannalta huono.
  • Oma-aika tarkoittaa sitä, kun olet vain toisen lapsen kanssa.
  • Sitten kun olet vain toisen lapsen kanssa, niin podet huonoa omaatuntoa siitä, että et ole sen toisen lapsen kanssa.
  • Noin joka kolmas ruoka on cocktailyyppinen eli syödään seisten, koska vauva haluaa olla liikkuvan Manducan kyydissä. Muut ruuat ovat intervallityylisiä eli nousen ruokailua kohden keskimäärin 4 kertaa (aiemmin riitti noin 1-2 nousua) palvellakseni jompaa kumpaa vaippaikäistä. 
  • Nukkumaan mennään aikaisempaa myöhemmin, koska vauva on iltavirkku. Herätysaika on kuitenkin pysynyt aamuvirkun Tuukan ansiosta samana…
  • Makuuhuoneesta on tullut yöpäivystyshuone, jonka ainoa hoitaja olen minä. On ohi tullutta pissaa, oksennusta ja ripulia. Puhumattakaan nälästä. 4 tuntia keskeytymätöntä unta on yhtä todennäköistä, kuin lotto voitto.
Kaikista tärkein havainto on kuitenkin se, että rakkauden määrä on triplaantunut ja silloin kun molemmissa kainaloissa on tuhisevat paketit, olen onnellisempi kuin koskaan ennen. (Tai sit se johtuu univajeesta ja hormooneista, että leijun päivästä toiseen vaaleanpunaisessa kuplassa..) Parhautta päivissä ovat myös vitsit, kuten "ei kahta ilman kolmatta" ja lausahdukset "sitten seuraavan vauvan kanssa.." jostain syystä en ole Antin mielestä yhtään hauska. :D



Rakkaudella,

Elina


lauantai 21. marraskuuta 2015

Kouluttajana uuden yleisön edessä

Viime torstaina minulla oli hieman erilainen koulutuspäivä. Pidin Toimiva tyyli -koulutusta MIB (Mothers in Business) Tampereen jäsenille. MIB tapahtumien ydin on siinä, että äidit pääsevät osallistumaan tapahtumiin ja koulutuksiin lapsien kanssa. Yleisönä oli siis noin 15 äitiä pienten vauvojen ja taaperoiden kanssa :) 




Minusta MIB:n toimintaidea on ihan loistava. Olen itsekin Venjan syntymän jälkeen etsinyt verkostoa, joka yhdistäisi uran ja äitiyden. Vaikka kuulun Tampereen Seudun Yrittäjänaisiin ja siellä on jäsenenä paljon äitejä, yhdistys tukee kuitenkin ennen kaikkea yrittäjyyttä. Lisäksi jäsenistö on (harmillista kyllä) itseäni iäkkäämpää, nuoret yrittäjät eivät ole jostain syystä löytäneet yhdistystä omakseen. Samoin ihana verkosto ja upea harrastus on myös Nuorkauppakamaritoiminta, mutta sielläkin lähtökohtana on omien johtamistaitojen kehittäminen, yhteiskunnalliset asiat ja kansainvälisyys. 

Joka paikkaan kun ei voi mennä lapsen kanssa. Tai tietysti voi, mutta aina se ei ole välttämättä kohteliasta. Itse juuri tuossa Ellun kanssa tuumittiin, että missä se raja menee. Päivällä oleviin koulutuksiin  ja seminaareihin nyt lähtökohtaisesti voi osallistua vauvan kanssa, jos ymmärtää vain poistua paikalta, jos vauva alkaa kovaääniseksi. Yleensä ollaan saatu vain positiivista palautetta vauvojen kanssa liikuttaessa :) Mutta mites esim. firman tai yhdistysten pikkujoulut? Meneekö siinä raja?
Tässä juontokeikalla. Mukana oma vauva, Elina
ja Elinan vauva.. :) ja hyvin selvittiin!

Ja sitten kun vauva kasvaa ja ei ole enää rinnalla tuhiseva ja nukkuva pikkuihme, niin taaperon kanssa se osallistuminen on jo paljon haastavampaa. Taapero kaipaa virikkeitä, juoksentelee ympäriinsä ja asiaa on jo kovasti. 

Mothers in Business on tuore yhdistys, perustettu Helsingissä 2014 ja nyt toimii siis myös Tampereella. Lähdin toimintaan heti mukaan, kun kuulin sen olemassa olosta ja olen suositellut myös kaikille muille äideille, joille myös ura ja työ on tärkeä. MIB yhdistää loistavasti nämä kaksi. On kahvitreffit joka kuukausi muiden äitien ja lasten kanssa, joissa voi vapaasti verkostoitua ja etsiä "kaltaisiaan", on paljon erityyppisiä koulutuksia, joista voi valita ne itseä kiinnostavat --> ja koulutukset ovat ilmaisia ja poikkeustapauksia lukuunottamatta sellaisia mihin lasten kanssa (iästä riippumatta) voi osallistua. 

Torstaina aamupäivällä 1,5h koulutuksessa olis siis tohinaa jos jonkinlaista. Yllättävän vähin häiriöin kuitenkin koulutuksessa selvitiin, kyllä vauvat on suloisia <3 Tunnin jälkeen alkoi olla hieman levotonta, mutta jokainen äiti sai varmasti itselleen hyviä tyylivinkkejä, sai tietoonsa oman vartalotyyppinsä ja oppi muutaman kivan huivinsidonnankin.  Mittanauhatkin oli vaaveille erittäin jänniä tutkittavia pitkäksi aikaa <3 


Venjan ollessa ihan parikuinen, onnistui myös
kampaajalla käynti vauvan kanssa. Ja
treffit keskustassa, ystävän kanssa kaffella.

Aamupäivä oli rento ja kouluttajana kehityin taas huimasti, kun piti kohdata yleisö jälleen ihan uudella tavalla ja huomioda myös pienet osallistujat. Hyvää harjoitusta siis myös itselle :) Lopuksi linkki Toimiva tyyli -huivinsidontavideoihin, josko kiinnostuit myös niistä.

Tyyliterkuin
Kati

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pitääkö kaiken muuttua?

Kun olin raskaana, kuulin monesti, että "ei sen elämän tarvi radikaalisti muuttua kun lapsi tulee". Pääasia on, että "lapsi tulee teidän elämään", eikä teidän elämä mene lapsen mukaan. Niinpä.

Se on totta, että elämän ei tarvitse muuttua. Lapsen tultua voi edelleen käydä töissä, harrastaa, nähdä kavereita ja bilettää. Jos haluaa. Lapsi on tullut lisäksi aikuisten elämään. Minulla vain muuttui lapsen myötä myös asioiden tärkeysjärjestys ja ihan omasta halustani olen muokannut elämääni lapsen mukaan. Ei sen tarvitse mennä niin, se on valinta.

Aikaa ennen lasta. Lomamatkalla
Varsovassa kahdestaan rakkaan kanssa <3
Venjan syntymän jälkeen en ole kertaakaan käynyt "bilettämässä" -en kaipaa sitä. En koe saavani baarielämästä enää mitään. Kerran järjestin juhlat kotona, joissa tarkoitus oli viiniä nauttia, mutta viikkoa ennen juhlia tein positiivisen raskaustestin. Joten tuleepa tässä nyt useamman vuoden tauko tuohon juhlimiseen. Tämä on oma valinta, enkä ole siitä millään tavalla katkera. En myöskään ole kieltänyt miestäni tai ollut ehdoton sen suhteen, etteikö hän saisi käydä kavereiden kanssa ulkona. Totta kai saa, eihän se minulta pois ole :) Jotenkin vain on tultu siihen, että hänenkin reissut on nyt lapsen tulon jälkeen yhden käden sormilla laskettavissa. Perheen isän rooli vain on erilainen. Välillä on kuitenkin istuttu iltaa meillä kavereiden kesken, koen sen olevan paljon mieluisampaa kuin baarissa ramppaamisen.

Töissä käyminen on myös valinta, toki joskus myös taloudellinen pakko. Me laskimme, että jos ylimääräisestä tinkaa niin minun on mahdollista jäädä Venjan kanssa kotiin. Toki näin yrittäjänä olen etuoikeutettu tekemään töitä oman aikatauluni mukaan, vaikka hoitovapaalla olenkin. Siksi keikka tai kaksi kuussa hoitovapaarahan lisäksi on kiva taloudellinen lisä -mutta myöskin tärkeää omaa aikaa. Ja juontajana ei kokonaan voi kuvasta kadotakkaan, jos mielii pitää hyvistä asiakkaista kiinni. Saas nähdä miten tämä kahden lapsen kohdalla luonnistuu :) 

Aiemmin ihmettelin, miksi vauvan tulon jälkeen, joka kaveri vain "katosi", eikä häntä enää näkynyt. Luulen, että minusta ihmetellään nyt samaa. Yli vuoteen en ole iltaisin käynyt juuri missään. En katsomassa koripalloa, joka ennen oli melkein viikottainen ohjelma. En kaupungilla shoppailemassa ja lasillisella, johon aiemmin varasin hyvinkin aikaa ja useiden eri kavereiden kanssa. Meillä nyt vain neiti sattuu menemään nukkumaan jo klo 19, niin silloin puuhailen illat lähinnä kotona työasioiden parissa tai muissa "omissa hommissa". Tähän toki vaikuttaa myös miehen vuorotyö ja iltapainotteinen harrastus, monissa perheissä iltamenot varmasti on mahdollista jakaa tasaisemmin.

Sitten koko perheen voimin Teneriffalla. Neiti 5kk.

Ihmettelin myös monesti sitä, miksi sovittuja menoja kavereiden kanssa piti perua sairaan lapsen vuoksi. Miksei vaikka hoitaja tai mummu voinut olla päivää sairastuvan vahtina? Nyt ymmärrän senkin. Se on joku jännä äitinä olemisen juttu, että kun lapsi on sairaana, mitään muuta tärkeämpää ei ole kuin hänen hoitaminen. 

Arvostelin myös monia ystäviäni heidän tavoistaan hoitaa omia lapsia. Tämä näin jälkikäteen ajatellen kaduttaa ja olen osalle myös anteeksipyynnön esittänyt. Kukaan lapseton ei saisi esittää omia mielipiteitään =D ja vaikka kuitenkin esittävätkin, onneksi äidit ymmärtävät, ettei toinen voi kunnolla käsittää asiaa.

Olin ihan satavarma, että kun lapsi tulee, hän nukkuu omassa huoneessa ja jos ei unet maita, niin meillä pidetään unikoulua. En ymmärtänyt, miksi joku antaa lapsen nukkua omassa sängyssä tai miksi ihmeessä mies vaihtaa huonetta. Että lapsi tulee tilalle? No kappas kuinka kävikään.. Unikoulua en edes harkinnut (tätä missä annetaan lapsen yksin huutaa), siitä on niin paljon todistettua tutkimustietoa, kuinka haitallisesti se lapseen vaikuttaa (kiitos Ellulle näistä). Ja jos lapsi kaipaa lähelle, miksei hän saisi lähellä olla. Siksi meillä edelleen lapsi nukkuu aikuisten makuuhuoneessa, sänky kiinni meidän sängyssä, josta hän pääsee kömpimään halutessaan äidin ja isin väliin. Onneksi miehelläni on hyvät unenlahjat, niin hänen ei ole tarvinnut vaihtaa nukkumapaikkaa =D 

Ja lopuksi, olen saanut palautetta myös omasta asenteestani ja sen muutoksesta. Aiemmin en voinut sietää lapsia ravintolassa, junassa, kaupassa.. Oikein "lapsirakasihminen" tässä äänessä.. Minua otti aivoon, kun vanhemmat toivat lapsia tällaisiin "aikuisten" paikkoihin ja ne häiritsivät esim. minun syömistä metelillä. Nooh.. Kun se oma lapsi tuli, totta kai lapsen kanssa voi mennä ravintolaan, verkostoitumistilaisuuksiin, palavereihin ja jopa koulutuksiin. *Hups*. 

Että ne, joille lapsi on tulossa, niin onnea matkaan. Monta "ymmärryksen" hetkeä lapsellisia kohtaan on tulossa!




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Maailman nopein dietti

Aloitin maanantaina dietin. Luovutin 8 tunnin kohdalla ja ostin korsetin. Se dietti oli maailman helpoin ja nopein dietti ikinä :D Ei mulla muuta.



"'Kiitos äiti, kun et laihduttanut mun tyynyä pois"

Pullataikinamahaterkuin,

Elina






sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tunteiden ryöppy

Äitiyttä ei voi pukea sanoiksi. Se pitää kokea. Siksi uskon, että olisin nauttinut elämästä myös ilman lapsia. Ymmärrän hyvin heitä, jotka tekevät sen päätöksen, että eivät tee lapsia. Lapset vie järjen, rahat ja yöunet. Se on faktaa. Lapset myös tuovat elämään ennenkokematonta rakkautta ja iloa. Olen surullinen heidän puolesta, joille lapsettomuus ei ole valinta. Itse tulin äidiksi elokuussa 2014, enkä olisi voinut uskoa sitä muutosta, jonka ensimmäinen vuosi on elämääni tuonut. Myös tunnepuolella.


- Ennen lasta luulin olevani väsynyt. Ainakin silloin, kun opintojen ohessa tein kahta työtä ja tunnin yöunilla lähdin baarimikon töistä aamuksi kylpylän vastaanottoon. En ollut. Ja meillä on ollut vielä "helppo" lapsi, vaikka kokonaisia öitä ei ole tullu vielä nukutuksi sitten lapsen syntymän. 

- Ennen lasta luulin olevani rakastunut. Rakastan miestäni, siskoani, vanhempiani, isovanhempiani, ystäviäni, lemmikeitäni. Kaikki tämä rakkaus vain on aivan erilaista, kuin se mitä äiti tuntee omaa lasta kohtaan. Äidinrakkaus on oma käsite ihan syystä. Äidinrakkaus on jotain suurempaa ja erilaisempaa ja niinhän sen kuuluukin mennä <3.

- Ennen lasta luulin olevani saavutuksista ylpeä. Onnistunut keikka, valmistuminen koulusta, korin tekeminen pelissä. Olin ylpeä omista suorituksistani. Nyt olen ylpeä, kun lapseni oppii nousemaan pystyyn, kävelemään, viemään itse roskan roskiin. Ja tämä on niin paljon hienompaa, kuin yksikään oma onnistuminen. Kuinka ylpeä voi ollakaan lapsesta, kun hän vie itse lusikan ensimmäisen kerran suuhun. 

- Ennen lasta luulin olevani onnellinen. Ystävien kanssa nauretut illat, rentouttava ilta rakkaan kanssa tai onnistunut koulutus. Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, edelleen. Onnellisin olen kuitenkin, kun saan mennä lapseni viereen nukkumaan. Kun hän tuhisee ja ottaa sormesta kiinni. Silloin tietää, että minulta ei puutu mitään. 

- Luulen, että tähän listaan saa lisätä vielä lapsen kasvaessa "ennen luulin olevani suuttunut". Vielä kun lapsi on vasta reilun vuoden, ei hänelle osaa olla vihainen. Vaikka välillä jo äidin kärsivällisyyttä tempuilla koetteleekin. Tietää jo, mitä ei tarkoittaa ja mikä on kiellettyä. Nyt hän vielä testaa, mitä tapahtuu jos kuitenkin kokeilee =D Mutta kun lapsi kasvaa, uskon, että myös suuttumisen tunne on erilainen kuin aiemmin. 

En sano, että lapset ovat elämäntarkoitus. Elämän sisältö ja sen mielekkyys on jokaiselle meistä erilainen. Mutta itselle lapsi, joka päätti elämäämme tulla, on tuonut suunnatonta onnea ja iloa. Nyt odotamme hänelle sisarusta syntyväksi helmikuun alkupäivinä.

Tuleeko kahden lapsen äitinä edellä mainitut tunteet vieläkin suuremmiksi? Olen pohtinut, että riittääkö rakkautta varmasti kahdelle? Välillä meinaa pakahtua jo nyt rakkauden tunteeseen, mutta silti äidit väittävät, että se vain kasvaa.

Raskaushormoniterkuin:
Kati





maanantai 26. lokakuuta 2015

Kassakriisi on ainoa kriisi mitä yrityksellä voi olla

Minua pyydettiin puhumaan ensi kuun lopussa TAMK:n työelämäseminaariin yrittäjyydestä ja omasta urastani. Työelämäseminaari on itselleni hyvin tuttu, sillä olin järkkäämässä sitä opiskeluaikanani. Hetken aikaa, kun kaivelin arkistoja, niin löysin oikein mainoksenkin tapahtumasta :D Innostuin muutenkin kaiveleen, joten jutun kuvat (ekaa lukuunottamatta) ei liity mitenkään itse tekstiin...  Voi niitä aikoja!

Vessakoppi-mainos vuodelta 2008
Kun kutsu tuli, mietin ensin laiskana, että en kyllä jaksa vaivautua ajelemaan Tampereelle, koska joutuisin rakentaan uudet materiaalitkin ja mites vauva jne. Sitten kuitenkin muistin, että itse pidin opiskeluaikana alumnien tarinoista, niin eikö nyt olisi oikeus ja kohtuus, että nostaisin vauvan tissiltä kaukaloon ja hurauttaisin Tampesteriin. (Ja pakkohan sellaseen mailiin oli vastata, jossa ihan teititellään…tai sit kyseessä oli massamaili ja teitittely tarkoitti monikkoa :D )

Luin viikonloppuna Yrittäjä-lehdestä jutun Kim Väisäsestä ja jutussa oli hyvin kiteytettynä monta oppia, jotka itsekkin tuli opittua kantapään kautta. Ehdoton suosikkini sieltä oli: "Kassakriisi on ainoa kriisi mitä yrityksellä voi olla". Muistan elävästi sen lämpimän kesäpäivän 2010, kun kylmähiki otsalla katselin yrityksen pankkitilin saldoa ja mietin, että nytkö se loppu tuli ennen kuin on päästy kunnolla alkuun. Opinpahan siitä, että seuraavalla kerralla triplaan rahan määrän, mitä luulen tarvitsevani.

Harjoitusyritysmessut Prahassa 2007

Toinen hyvä koppi jutussa oli, kun Kim kertoi, että häntä ärsyttää yrittäjät, jotka suhtautuvat yritykseen kuin lapseensa. "Lapseen vertaaminen kertoo, että omasta elämästä puuttuu sisältö", so true! Tuli tämäkin läpi käytyä sinä samaisena vuonna, kun luulin yrityksen lopun tulleen. Itku silmässä purin ääneen pelkojani konkurssista yhdessä tapahtumassa ja silloin sain kullan arvoisen ohjeen yrittäjäkolleegaltani: "Elina, sinä et ole sama asia, kuin yrityksesi. Jos yritys kaatuu, niin se ei tarkoita sitä, että sinä kaadut." Se oli jotenkin lohduttava ajatus ja auttoi keksimään muutakin sisältöä elämään. Harmikseni en muista kuka tuon ohjeen antoi…

Nämä kopit ajattelin ainakin tilaisuudessa jakaa, mutta niillä ei kuitenkaan täytetä vielä 30 minuutin puheenvuoroa. Niinpä kysynkin nyt sinulta: Mitä sinä olisit halunnut sanoa 20-vuotiaalle itsellesi ennen kuin lähdit yrittäjäksi? Kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan, niin mun ei tarvi täyttää loppu esitystä hyvillä kuvilla ;D

Proakatemian Laivaseminaari 2008, teemana artistit!
Terkuin, Elina

maanantai 19. lokakuuta 2015

MAIKIN markkinointitoimenpiteet -mitä ne on?

MAIKKI yrityksenä sai alkunsa alkuvuodesta 2013 eli noin 2,5 vuotta sitten. Kun MAIKKI perustettiin, pidimme Ellun kanssa meillä noin parin tunnin naurun sekaisen palaverin aiheesta, täytimme paperit ja poikkesimme maistraatissa. Ulos kävellessämme saimme vastaantulijoilta lämpimiä hymyjä, kun niin onnessa sieltä ulos marssimme..!

Mitään liiketoimintasuunnitelmaa eikä sen kummin markkinointisuunnitelmaankaan tullut tehtyä. Jossain vaiheessa loimme kuitenkin jotain liikevaihdollisia tavoitteita ja minun tehdessä YAMK-opinnäytetyötä perehdyimme enemmän brändin rakentamiseen. 

Useaan otteeseen olemme saaneet mitä mahtavampia markkinointi-ideoita. Olemme viettäneet monta tuntia yhdessä palaveeraten MAIKKI ja sen markkinointi mielessä, mutta aina hupsista vaan eksyneet aiheesta.

2,5 vuoden aikana MAIKIN markkinointitoimenpiteinä on lähetetty toissa kesänä asiakkaille kahvikupongit kesäkahvilaan. Lisäksi olemme osallistuneet kaksi kertaa messuille. Niissä olemme esitelleet toimintaa ja järjestäneet arvontaa kerätäksemme uusia yhteystietoja ja kontakeja. Osoitteet on kuitenkin edelleen messulaatikon pohjalla, eikä messuosallistujat voittajaa lukuunottamatta ole meistä sen koomin kuulleet *hups*.

Ja sitten... on käyty aktiivisesti verkostoitumassa =D Nämä verkostoitumistilaisuudetkin on mennyt jotenkin kummasti siihen, että suurin osa ajasta turistaan Ellun kanssa omiamme keskenään pöydässä, eikä liiemmin tule uusia kontakteja luotua. Tässä ollaan kyllä lähiaikoina tsempattu, koska ollaan tarkoituksen mukaan osallistuttu eri tapahtumiin :) 


Ellun kanssa verkostoitumassa Tähtiareenan
avajaisissa. 

Alkuun kokeilimme myös sähköpostien lähettämistä ja soittamista ihan kylmille kontakteille. Ne eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta ja on työläs tapa. 

Näitä tempauksia kun katsoo, on se kumma, että meillä on edelleen keikkaa ja vielä ihan mukavasti <3 Olemmekin tulleet siihen johtopäätökseen, että kyllä vissiin kuitenkin asiakkaiden kokemukset ja viidakkorumpu on se, joka parhaiten eteenpäin vie! Jokainen keikka kun on "työhaastattelu" itsessään ja aina on tehtävä parhaansa. 

Nyt kuitenkin päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja koska olen oppinut käyttämään MailChimp -ohjelmaa (tai niin ainakin luulin), päätimme alkaa lähettää MAIKIN asiakkaille ja muulle verkostolle Uutiskirjettä. Noh, ensimmäinen Uutiskirje lähti matkaan kolmisen viikkoa sitten, eikä tämäkään sitten yllättäen ihan suvereenisti mennyt. Vastaanottajille tuli näkyviin, mitä olimme näistä kontakteista asiakasrekisteriimme merkinnyt, mutta onneksi me puhumme meidän verkoston jäsenistä vain nättejä ;)

Näin meillä hoidetaan tätä markkinointia, kyllä me tytöt vaan osataan.. Jokohan kohta olisi aika pitää se asiakastilaisuus, jota olemme alusta asti funtsineet =D

-Kati

Onnistuneet keikat on meidän valttikortti
markkinoinnissa.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kotikutsut on kusetusta

Lasten tulon myötä olen joutunut osaksi kotikutsukulttuuria, jossa sulloudutaan jonkun olohuoneeseen ihailemaan ylikalliita lasten ja naisten vaatteita. Suurin osa vieraista ei edes pidä esittelyssä olevan merkin tuotteista, vaan tulee paikalle pelkästään tarjottavien takia. Osa tulee vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa ja osa tulee sitten tukeakseen illan "emäntää", joka saa sitten lisäalea omista ostoksistaan, mikäli paikalla on riittävästi väkeä. Kukaanhan ei tätä tietenkään sano ääneen, vaan kaikki esittävät kiinnostunutta, niin kuin kunnon kutsulaisten kuuluukiin. 

Mikä meidät sitten saa kuitenkin ostamaan esittelijän tuotteita? Hyvä esittelijä se ei ainakaan ole, koska heitä en ole koskaan tavannut. Osallistuin juuri kutsuille, jossa esittelijä aloitti esittelyn seuraavasti: "Tämä on täysin kotimainen vaatemerkki. Ainoastaan vaatteiden valmistus on Portugalissa". Meni koko esittely ihan ohi, kun nauroin sisäisesti niin lujaa, etten kuullut esittelijän sanoja :D

Entinen kämppikseni oli hurahtunut Tupperware-astioihin sillä seurauksella, että sitä muovikippoa ja kuppoa oli sitten kaapit pullollaan. Mutta kun ne vaan on niin hyvä! Ihan totta onko? Itse en kyllä huomaa Samba-kulhoissani mitään eroa verrattuna Tokmannin muoviastiohin. Paras ostokseni on kuitenkin Tupperware kananmunaleikkuri! Kuka idiootti ostaa Tupperwaren kanamunanleikkurin? Kananmunanleikkuri… eeeeiih en kestä!

Kananmunanleikkuri ei tietenkään oo ainut hairahdukseni, vaan kyllä meiltä löytyy näitä kotikutsuvaatteitakin kaapista. Ovatko ne laadukkaampia kuin marketti vaatteet. Ehkä? En osaa sanoa. Sen osaan sanoa, että samalla tavalla ne likaantuvat, kun niiden päälle kaataa mustikkakeittoa suoraan purkista ja reikiä tulee, kun konttaa tarpeeks kauan soralla. 

Tuukka kesällä Noshin housuissa

No palataan jälleen kysymykseen miksi hitossa näitä tulee sitten ostettua?

Kun minut on ensin huijattu kutsuille hyvän ruuan ja seuran verukkeella, alan potea muiden kaltaisteni kanssa huonoa omatuntoa siitä, että en ole aikeissa ostaa mitään ja koen pakottavaa tarvetta tilata edes jotain. Jotain, mikä ei kuitenkaan syökse taloudelliseen vararikkoon... (Ootteko koskaan miettineet, miksi kotikutsuilla myytävät pipot ovat niin suosittuja? Aivan, olen täysin vakuuttunut, että pipot on tuotu mallistoon pelkästään meitä syyllisiä varten). Toiseksi, näin yrittäjänä tunnen myötätuntoa esittelijää kohtaan, joka kuitenkin on nähnyt vaivaa tullakseen paikalle ja yrittää tienata juustoa leivän päälle. Kolmanneksi (tämä on onneksi aika harvoin) vaatteet ovat oikeasti sen verran hienoja, että shoppailuhulluus saa minusta vallan. Ja hei onhan se kivaa välilä hassata rahaa…

Shoppailuterkuin, 

- Elina

Ps. Tässä kuussa olis tiedossa 3 kutsut :D


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pysähdy. Kuuntele. Elä hetkessä.

Stylistinä ja juontajana työpäivät ja asiakaskohtaamiset ovat vaihtelevia. Se on yksi suuri syy, miksi nautin työstäni niin paljon. Viime maanantaina oli jälleen yksi erilainen työpäivä.

Kävin pitämässä päivän aikana kolme kulttuurituokioita vanhuksille palvelukeskuksissa ja eläkeläisille päivätoimintapaikoissa. Kulttuurituokioni aihe oli totta kai pukeutumiseen ja osaamiseeni liittyvä eli Toimiva tyyli -ensivaikutelman tärkeys

Kaanaan Kyläkoululla eläkeläisten Kulttuurituokiossa.


Olen pitänyt kulttuurituokioita ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ja jännitin aivan hurjasti. Jännitän edelleen, joka kerta. Kulttuurituokiossa yleisö on niin eri maata, kuin normaalisti pitämissäni tyylikoulutuksissa yritysasiakkaille tai juhliville naisporukoille. Ja joka kerta huomaan, että jännitys on aivan turhaa :) 

Näillä keikoilla opin ehkä eniten itsestäni. Joka kerta saan uusia oivalluksia elämästä. Muistan, mikä elämässä on oikeasti tärkeätä. Ja aina koen voimakkaasti hetkessä elämisen merkityksen. 


Kun yleisönä on keskimäärin 60-90 -vuotiaita naisia ja miehiä kymmenen tai kaksikymmentä, niin siinä on aikamoinen elämänkokemus. En koskaan kiirehdi asiani kanssa ja jään erittäin mielelläni kuuntelemaan heidän tarinoitaan. 

Sota-ajan pukeutumisesta. Kankaista, ompelutaitoisista äideistä ja itse tehdyistä kengistä. Muodista, joka naurattaa vieläkin. Vintillä kymmeniä vuosia säilytetyistä mekoista. Tanssiaisista, missä puoliso tavattiin. Lapsista. Lapsen lapsista. Menetetyistä läheisistä. Ilosta, kun tänäkin aamuna tuli vielä uusi päivä.

Se on todella mahtavaa, että tällaisia tuokiota järjestetään. Pitkän iän saavuttamiseksi on tutkitusti tärkeämpää, että on ihmisiä ympärillä, kuin se että syö ja liikkuu oikein. Kulttuurituokion aiheella ei ole niin väliä. Sillä on, että saa tavata muita ja vaihtaa kuulumisia. Kerran viikossa. Kerran kuussa. Silloin, kun siltä tuntuu ja jaksaa tai pystyy osallistumaan. 

Tunnin aikana ehdimme keskustella ensivaikutelmasta, siihen vaikuttavista asioista ja opimme myös muutaman huivin sidonnan. Välillä eksymme aiheesta ja kuuntelemme, kun Eero kertoo jo tutun tarinan toista tai kolmatta kertaa. Sillä ei ole väliä. Sillä on, että Eerokin on paikalla.Tänään. Tässä hetkessä.


Pysähdy. Kuuntele. Elä hetkessä. 

maanantai 28. syyskuuta 2015

36 viikkoa ja vähintään yhtä monta arpea

Mä oon jo jonkin aikaa pohdiskellu, miksi niin suuri osa naisista haluaa näyttää 16-vuotiaalta nukelta? Selfieitä ottaessa käytetään beauty toimintoa, joka poistaa juonteet ja rypyt, 20-vuotiaat käyvät keskusteluja aikovatko aloittaa botoxin käytön ja ylipäätään kaikki merkit iästä halutaan hävittää koko vartalosta keinolla tai toisella. Enkä nyt mitenkään pois sulje itseäni tästä joukosta, vaan oon ruvennut kyseenalaistamaan tätä ihannetta vasta kuluneen reilun vuoden aikana.

…ja luojan kiitos olin tätä keskustelua lähtenyt päässäni käymään, sillä tais olla viikkoja kasassa vähän yli 20, kun ensimmäiset punaiset juovat hiipi mahaani. Jotenkin en yhtään osannut ennalta varautua siihen, kun esikoinen ei vastaavia jälkiä nahkaani jättänyt. Pikkuveli onkin ihan erilaatua tuon liikkumisen suhteen ja biletti yötä päivää yksiössään yrittäen paeta kyljestä pihalle. Noh, mikä oli 31-vuotiaan kypsä ensireaktio näihin taisteluarpiin? Itku tietenkin. Järkytys lieveni kuitenkin viikkojen kuluessa ja arpien lisääntyessä. Enää ne eivät kauhistuta. Kertovathan ne samalla tavalla eletystä elämästä niin, kuin muutkin arvet.



On erilaisia kauniita kasvoja ja vartaloja, mutta itse katselen mieluiten ihmistä, jonka vartalo kertoo tarinaa. Jokainen juova, ryppy, arpi, pisama, mikä tahansa "poikkeama" tekee ihmisestä mielestäni mielenkiintoisen. Botoxin täyttämä ihmiskasvo on mielestäni surullinen näky. Ei siksi, että suupielet eivät enää taivu ylöspäin vaan siksi, että kasvojen todellinen omistaja on kokenut, että elämä täytyy piilottaa hankitun naamarin taakse.

En ole kauneus- tai korjausleikkauksia enkä meikkejä, irtoripsiä tai muotoilevia alusvaatteita vastaan. Toivon vaan, että niitä käyttäessämme jokainen haluaisi näyttää itseltään, eikä toistensa kopiolta.  Edelleen haluan itsekkin näyttää hyvältä, mutta haluan näyttää parhaalta 31-vuotiaalta minulta, jolla on raskausarpien lisäksi muuten melkein yksi suonikohjukin :D

lauantai 19. syyskuuta 2015

Oodi rakkaudelle

Katselin edessäni istuvaa miestä junassa ja minua nauratti. Nauratti vähän jännityksestäkin, mutta ennen kaikkea sen takia, että ajattelin että "Kappas tuossa se mun tuleva aviomies sitten istuu". Koko 40 minuutin matkan minusta tuntui, että välillämme kulki voimakas jännite joka pisti kovasti perhosia mahaan.

Muutaman viikon ja tuhannen salaa lähetetyn viestin jälkeen kohtasimme uudelleen ja silloin nenäni kertoi minulle, että nyt on tosi kyseessä. Yhdessä vietetyn yön jälkeen palasin takaisin omaan osoitteeseeni ja matkalla tunsin nenässäni lapsuuden kodin tuoksun ja mieleni valtasi rauha.

Olen vuosikaudet ollut levoton ja ikäänkuin etsinyt jotakin. Etsinyt itseäni, mutta en löytänyt sitä sieltä mistä etsin vaan löysinkin itseni toisesta ihmisestä. Nyt onni on erilaista kuin aiemmin jotenkin isompaa ja parempaa ja sen kautta myös minä itse olen paranneltu versio itsestäni. Onnellisimpia hetkiä elämässäni on, kun mun pojat nauraa ja hulluttelee keskenään. Enää en ole levoton vaan tiedän että olen löytänyt kotiin.

Kuva, Laura Tammisto


18.9.2015 meille syntyi toinen poika tuomaan lisää rakkautta elämäämme <3 En voisi olla kiitollisempi.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Ennen kaikkea äiti

Viime viikolla olin juontamassa Lahden Sokoksella Kutsu Kauneuteen -tapahtumaa. Minut oli pestattu juontajaksi ma-la aikavälille eli kuudeksi päiväksi. Odotin innoissani viikon juontohommia ja pitkästä aikaa pääsisi vielä kauneuden pariin! :) 


Keskiviikkona oli Dior-juontopäivä. Pääsin Riia
Koiviston taitavaan käsittelyyn.

Vain viisi päivää ennen lähtöä kaikki viikon suunnitelmat meni uusiksi -joskus elämässä tulee näitä nopeita käänteitä! Ajatus oli, että mieheni olisi ollut Venjan kanssa koko viikon osaksi Tampereella ja osaksi luonani Lahdessa. Hän oli tehnyt niin paljon ylitöitä, että sai niillä viikon vapaaksi. Mutta, joskus elämässä tulee tarttua tilaisuuteen, kun sellaisen eteen saa, joten niinpä mieheni vaihtoi yhtäkkiä työpaikkaa. 

Uuden työn saamisen edelletys oli osallistuminen koulutukseen, joka alkoi heti maanantaina. Niinpä yhtäkkiä meillä olikin molemmilla edessä työviikko ja Venja oli taas ilman hoitajaa.. Haasteita näemmä piisaa tässä organisoinnissa. Enkä tietenkään voinut olla tästä vihainen tai jäädä voivottelemaan tilannetta -tai ei siitä olisi ollut mitää hyötyä. Asenne ratkaisee niin monessa, joten ei muuta kuin seuraavaa siirtoa miettimään.


Aiemmin keikoilla ollessani tarkistin hotellilla,
moneltako aamupala loppuu, että ehtii syödä ennen
keikan alkua. Venjan mukana ollessa piti katsoa,
moneltako aamupala alkaa, että kauanko piti
heräämisen jälkeen odotella :) 

Kaksi päivää olin urhea ja ajattelin olevani juontaja ja että kyllä Venjalle jotenkin hoitaja järjestyy. Ei minun tarvitse siksi jättää keikkaa väliin, että mieheni ei voinutkaan jäädä kotiin. Kävimme läpi melkein kaikki mahdolliset tutut ja laitoin tiedustelua myös MLL hoidonvälitykseen.

Kunnes torstai-iltana tuli itku. Olin koittanut olla tosi reipas ja ajatella, että viikko on lyhyt aika ja voin olla juontaja, kyllä kaikki järjestyy. Mutta sitten minut valtasi ajatus siitä, että enää en ole vain juontaja -ennen kaikkea olen äiti. Mieheni oli ihana<3 hän halasi ja lohdutti ja sanoi, että hieman tätä odottikin, että olin ollut yllättävän reipas asian suhteen. Tehtäisiin, kuten minusta parhaalta tuntui. 

Tässä vaiheessa hoitajat oli suurimmaksi osaksi järjestetty, mutta mielestäni viikko olisi ollut liian raskas Venjalle ja liikaa muutoksia yhdellä kertaa. Niinpä minussa äiti voitti juontajan ja laitoin viestiä kollegalleni tilanteesta, josko hän pääsisi avuksi juontohommiin. Tästä kyllä syytän Ellua, koska hän on mulle tuosta kiintymyssuhteen muodostumisesta ja tärkeydestä paassannut, niin ei tulisi enää mieleenkään olla montaa yötä erossa Venjasta. 

Äidin tähtisilmä on niin reipas ja sopeutuvainen.

Loppu viimein asiat järjestyivät ja pääsin kuin pääsinkin kauneuden pariin, mutta vasta tiistaista lauantaihin. Upea Pia korvasi juontoni maanantain osalta ja olin sen päivän vielä kotona Venjan kanssa. Tiistain ja keskiviikon Venjaa oli Tampereella hoitamassa tuttu hoitaja ja päivät sujuivat hienosti.

Rankka viikosta tuli meille kaikille -keskiviikkoiltana töiden jälkeen mieheni ajoi Venjan ja äitini Lahteen, jossa mummi hoiti Venjaa torstain ja perjantain juontopäivieni ajan. Onneksi ei siis tarvinnut olla kuin yksi yö erossa omasta aarteesta. Perjantaina töiden jälkeen mieheni ajoi Lahteen ja vapautti mummin hoitovuorosta. Sitten olimme koko perhe koossa ja lauantaina juontojen jälkeen palasimme Tampereelle.

Kun pääsi Venjan viereen nukkumaan, niin
oli olo, että kaikki on hyvin. 

En voi kylliksi kiittää upeaa tukiverkkoa, joka meitä arjessa auttaa<3 On niin voimauttavaa, saada olla välillä myös se juontaja ja tehdä keikkoja -vaikka äitinä olo parasta onkin.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Supersize your business

Osallistuin viime viikolla Nuorkauppakamareiden (Tampere, Tammerkoski ja Pirkanmaa) järjestämään Supersize Your Mind and Business - tapahtumaan. Tapahtuma oli monestakin syystä loistava. Pääsin pitkästä aikaa tapaamaan Nuorkauppakamarituttuja, kuuntelemaan hyviä puhujia sekä vaihtamaan kuulumiset ihan livenä Katin kanssa. Olin itse mukana luomassa Supersize Your Business - konseptia 2012 ja oli myös kiva nähdä, miten tapahtuma oli kehittynyt siitä eteenpäin Katin ja muiden projektitiimiläisten näppien alla.

Tapahtuman nimihän muuten juontaa juurensa siitä, että projektipalavereissa, missä aihetta käsittelimme, mulla oli päällä dieetti, josta nälkiintyneenä en voinut ajatella mitään muuta kuin ruokaa.. Joten ajatuksissani jonotin mäkkärin tiskille hakemaan annosta ja mitäs siellä mäkkärin tiskillä aina kysytäänkään??? Aivan…ja siitä se ajatus sitten lähti.

Tämän vuoden seminaarissa puhujina oli Silmusalaatin yrittäjä Samuli Laurikainen ja luova johtaja Henkka Hyppönen. Molempien setit olivat loistavia, mutta kotiin ajaessani jäin pohdiskelemaan miksi olin vaikuttuneempi Samulin 30 min tarinasta kuin Henkan 2 tunnin setistä?

Yksi asia, joka kääntyi Samulin voitoksi oli raaka rehellisyys ja yleisöön täysillä uponnut huumori ja itseironia. En tunne kovinkaan montaa yrittäjää, joka kehtaa myöntää eläneensä kuluneen muutaman vuoden noin 700 euron kuukausi palkalla ja olleensa siis käytönnössä vaimon elätettävänä tuon ajan. En myöskään ole aiemmin kuullut, kun isomies kertoo, että tunnistaa itsestä stressin merkit siinä vaiheessa, kun lauantai-iltana aloittaa joka viikkoisen 1,5 vuorokauden viikkovapaan avaamalla kaljan ja menemällä suihkun alle itkemään. Vaikka nuo tarinat Samulin kertomana kovasti naurattivatkin -samalla jokainen yrittäjä varmasti tunnisti sieltä myös itsensä. Vaikutuin myös jäätävästä taustatyöstä, minkä Samuli oli yrityksensä eteen tehnyt sekä siitä uskomattomasta määrästä ihmisiä, jota hän kontaktoi viikoittain.

No miten sitten Henkka puhujana.
Karismaattinen? -Kyllä.
Taitava puhuja? -Kyllä
Opinko uutta? -Kyllä

Mikä sitten mätti?? Se, että en saanut mitään irti Henkasta…tiedän Henkasta nyt yhtä vähän kuin ennen tapahtumaa. Luentosetin sisältö oli kyllä hyvä, mutta siinä esiteltiin toisten ihmisten tekemiä tutkimuksia ja käytettiin esimerkkeinä toisten yrityksiä ja yritystarinoita. En sano, että sisältö olisi ollut huono, mutta jäin miettimään mitä lisäarvoa siinä oli, että luennoitsija oli Henkka Hyppönen. Ei mielestäni mitään. Kuka tahansa olisi voinut vetää Henkan setin, eikä se siitä olisi muuttunut mihinkään. Toisaalta Henkka olisi hyvä opettaja. Silloin tärkeämpää on tiedon välittäminen -ei opettajasta oppiminen. Mutta odotuksilla, joihin tapahtumaan saavuin, tämä setti jäi kovin kylmäksi…

Oman työni kannalta tämä oivallus on kuitenkin tärkeä, sillä juontajakin on helposti korvattavissa toisella juontajalla. Mikä siis tekee juuri minusta juontajana ei korvattavissa olevan, mutta kuitenkin niin, etten vie päähuomiota itse tapahtumalta? Ehkä tämä olikin oppi, joka minun kuului juuri tästä tilaisuudesta saada. Kiitos siis Henkalle.

Mielenkiinnolla odotan jo ensi vuoden tapahtumaa ja mitä silloin saan oppia!

Terkuin, Elina

Ainiin ja ennen tapahtumaa pääsin nuuskuttelemaan ystäväni 6 päivän ikäistä vauvaa <3



sunnuntai 30. elokuuta 2015

Salaraskaat

Kovasti ajankohtainen aihe yrityksessämme on tällä hetkellä raskaudet ja juontotarjoukset. Päällimmäinen kysymys onkin, että onko tarjousta tehdessä velvollisuus kertoa asiakkaalle, että juontaja on raskaana?


Normaalisti etenevä raskaus ei ole sairaus, se ei vähennä juontajan ammattitaitoa tai osaamista. Raskaus ei vaikuta juontajan ääneen tai jaksamiseen ennen ihan loppuraskautta, jolloin kuuluukin jo jäädä äityslomalle.

Kuitenkin; juontaja valitaan varmasti osaksi keikalle myös ulkonäön perusteella. Jos kuvissa esiintyy hoikka, tyylikäs juontaja, onko tarjous ollut harhaanjohtava, mikäli keikalle saapuu sama ääni, mutta ison vatsan kanssa? 

Mikäli raskaudesta ilmoittaa jos tarjousvaiheessa, se voi kuitenkin saada asiakkaan pohtimaan juontajan jaksamista tai hän voi jättää juontajan varaamatta, koska "jotain voi sattua". Tällöin juontaja on menettänyt keikan ilman pätevää syytä -vain siksi, että on raskaana.

Onneksi monet asiakkaamme ovat meille tuttuja ja he ovat tietoisia tilanteesta. Silloin asialle on helppo naureskella ja voidaan yhdessä pohtia, onko raskaus "este" keikalle. Monesti kauppakeskusjuonnoissa tai muissa koko perheentapahtumissa raskaudesta ei ole haittaa. Mutta entä sitten kun kyse on yritysjuhlista tai firman pikkujouluista, joissa myös alkoholilla on näkyvä rooli? Sopiiko silloin raskaana oleva juontaja kuvaan, vaikka hän juonnot moitteettomasti hoitaisikin? 

Vaikka itsellä on menossa vasta rv 18 ja vatsa ei ole vielä kovin suuri -jättäydyin pois messuemännän tehtävistä. Olen ollut erään asiakkaan messuosastolla jo monta vuotta (kenties 5?). Viime vuonna olin poissa ensimmäistä kertaa, koska esikoiseni oli vastasyntynyt. Mutta silloinkin osastolla oli kauttamme MAIKIN messuedustaja. Tänä syksynä raskausuutiset olivat Facebookin kautta jo kiirineet yritykseen ennen kuin ehdin messuista sopia. Näin ollen yhdessä päädyimme toiseen messuedustajaan, sillä tähän työn luonteeseen kuuluu olla paitsi ammattitaitoinen, myös vetävän näköinen ja "kiva katsella".



Mitä mieltä sinä olet? Ottaisitko tapahtumaasi raskaana olevan juontajan? 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Rikos viinibaarissa

Osallistuin torstaina ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa yrittäjien verkostoitumistilaisuuteen nimeltä "Viinejä ja Vinkkejä". Täytyy tunnustaa, että vaikka kuinka seurallinen olenkin, niin kyllä vähän jännitti osallistua tilaisuuteen, josta en etukäteen tuntenut yhtään osallistujaa. Tämä lähtökohta on verkostoitumisen kannalta kuitenkin erinomainen, koska tälloin on yksinkertaisesti PAKKO tutustua muihin läsnäoleviin.

Vaikka voisi kuvitella, että verkostoituminen olisi näiden yrittäjänä vietettyjen vuosien jälkeen helppoa, ei se sitä koskaan kuitenkaan ole. On paljon mukavampaa ja helpompaa istua Katin kanssa verkostoitumistilaisuuksissa päät yhteen painettuna ja juoruta omia juttuja aina puhujien välissä nauttien tarjoilusta. Ollaan usein tätä keskenään naureskeltukkin, että miten tämän synnin tiedostettuaan silti usein vajoamme siihen :D



Toinen asia mikä torstaissa jännitti oli se, että miten ihmeessä mahdun joukkoon mahani kanssa pyörimään ja mitä H****Ä laitan päälle. Vaatevalikoima on kuitenkin himppasen verran kapeahko tässä vaiheessa… Onneks kaapista löytyi sopiva tunika niskaan, niin ei tarvinnyt lähteä Antin verkkareilla. (Katikaan ei onneks antanut sapiskaa vaikka tunikan väri oli hyvin kaukana minulle sopivista kevään väreistä :D ) Ja hyvin mahduin mukaan pyörimään mahan kanssa ja sain ennemmin hyvän tahtoisia hymyjä kuin kehotuksia siirtyä kohti synnäriä.

Ja tosiaan nyt kun ei ollut sitä tuttua kenen kanssa jumittua baarin nurkkaan, tuli käyntikortteja vaihdettua huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Iso kiitos vielä tapahtuman järjestäjille, sekä Nooran Viinibaarille mukavasta illasta, taidan tulla toistekkin.

Ainiin se rikos…no se tulee tässä:



sunnuntai 16. elokuuta 2015

Mikä on hyvä syy perua keikka?

Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa, eli kesätauon jälkeen, juontokeikalla. Tällä kertaa juontopaikaksi sattui kauppakeskus Tampereella ja keikan varmistuessa olinkin ihan huippufiiliksissä, että jes, lyhyet työmatkat ja helppo saada lapsi hoitoon kun ei tarvitse yökylää miettiä. Vaan kuinkas sitten kävikään..? 

Tämä elokuu nyt sattuikin vain olemaan oletettua kinkkisempi. Molemmat "mummot" ovat lomalla ja mökeillään kumpainenkin. Yleensä viikonloppukeikoissa on aina voinut luottaa mummojen apuun. Mummojen lisäksi laskin, että tukiverkkoon ja Venjaa hoitaneisiin ihaniin läheisiin ihmisiin kuuluu 4 muutakin ihmistä ja kaikilla oli viime viikonloppuna jotain sovittua menoa. Apua! Siis kuusi mahdollista hoitopaikkaa, eikä yksikään ollutkaan käytettävissä. Lisäksi miehelläni oli viikonloppuna työvuorot.


"Siis mitä? Eikö mulle oo hoitajaa?"
Mieheni ei halua, että kukaan meille "vieras" hoitaa Venjaa vaikka itse olisin tarvittaessa valmis kysymään lastenhoitoapua esim. MLL tai muista järjestöistä. Venja on kuitenkin todella vastaanottavainen eikä juuri vierasta tai ainakin tottuu uusiinkin hyvin nopeasti. Siksi kysyin jopa Ellulta, että jos kuskaisin Venjan heille Hämeenlinnaan, niin miten sujuisi tuo kahden lapsen kanssa touhuaminen yhden päivän ajan =D se olisi kuitenkin ollut tosi raskasta sekä minulle ajaa juontohommien lisäksi aamulla ja illalla Hämeenlinnaan puhumattakaan raskaana olevasta Ellusta touhuamassa kahden vaippaikäisen kanssa *kääk*

Juontokeikan väliin jättäminen on kuitenkin se vihonviimeinen vaihtoehto, vaikka MAIKILTA tarvittaessa löytyykin muita juontajia paikkaamaan. Onko keikan perumiseen riittävä syy se, ettei saa lapselle hoitajaa? Keikat varataan kuitenkin yleensä vähintään 1kk aiemmin, joskus jopa 6kk niin silloin ei hoitokuvioita pysty vielä miettimään. Ehkä jos olisin palkkatöissä, niin kynnys jäädä kotiin olisi pienempi? 

Aiemmin keväällä jouduin valitettavasti jättämään yhden sovitun keikan väliin, koska Venja oli silloin ensimmäistä kertaa kipeänä. Sairas lapsi on kuitenkin riittävä syy keikan perumiselle, vaikka se itsestä todella pahalta tuntuikin; (MAIKKI löysi kuitenkin toisen juontajan paikkaamaan).  En kuitenkaan osannut edes kuvitella, että jättäisin sairaan lapsen hoitoon <3.


Kipeänä paras paikka nukkua oli äidin
masun päällä <3 Mangustidokkari ei jaksanut
kauaa kiinnostaa :)

Asiat onneksi loppuviimein järjestyi parhain päin tämän viime viikonlopun osalta, kun mieheni onnistui vaihtamaan lauantain työvuoronsa pois ja oli näin Venjan kanssa kotosalla. Sunnuntaiksi saatiin mieheni isä puolisonsa kanssa Venjan perään katsomaan, kiitos <3


Pääsin kuin pääsinkin juontamaan, wohoo! :)


-Kati

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Aina ei saa mitä haluu..

Uhkaavasti näyttää siltä, että joudun skippaamaan pitkään odottamani seminaarin lastenhoito-ongelmien vuoksi eli suomeksi: tapahtuma on päivällä ja Tuukalla ei ole hoitajaa. Vit****ko? -Kyllä


Tuukka TAOKK:lla

Kun Tuukka oli alle puolivuotias, hän kulki näppärästi mukana seminaareissa, tilaisuuksissa ja palavereissa kaukalossa tyytyväisesti nukkuen tai lattialla leluja ihmetellen. Parhaiten itselleni on jäänyt mieleen, kun olin puhumassa yrittäjyydestä ammattillisen puolen opettajaopiskelijaryhmälle ja Tuukka makoili estradilla viltin päällä tyytyväisenä jokellellen. Keskustelu kääntyi yllättäen perheen ja työn yhdistämiseen, eikä niinkään liiketoiminnan kehittämiseen mikä taisi olla opettajan tavoite.
 

Toinen muistijäljen jättänyt reissu oli, kun olin yläkoululla puhumassa nuorille yrittäjyydestä ja Tuukkaa ei huvittanut olla paikallaan olevassa kaukalossa niin sujuvasti sitten vispasin koppaa puolituntia ilmassa keskeyttämättä kuitenkaan puhettani :D Tuli siinä samalla sit haukkari treenikin…


Matkalla koulukeikalle

Noh, tämä aikakausi päättyi kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Nuori herra kävi vähän vaativammaksi ja päätti, että äidin ei ole syytä keskittyä muihin ihmisiin tai tilanteisiin kuin häneen ja niinpä yhteiset työreissut saatiin haudata toistaiseksi…ja haudassa ovat saaneet reissut pysyä edelleen :D  Eli nyt jos mielin päästä johonkin päiväsaikaan tapahtuvaan tilaisuuteen -kaikki riippuu mummien aikatauluista. Anoppini on ollut aivan mahtava ja saanut vuorotyöläisenä todella hyvin järjesteltyä vapaapäiviä tai vuoroja aina tarpeen mukaan (kiitos anopille <3). Aina ei tietenkään natsaa tai edes kehtaa pyytää, jos ei ole ihan pakollinen meno.



Tämä tuleva seminaari, johon en todennäköisesti pääse, ei ole tietenkään ainoa mihin en ole päässyt ja kyllä se aina harmittaa, kun joutuu jättämään jotain itselle mielenkiintoista väliin. Mutta niin se vaan on, että jos haluaa pitää lapsen kotona hoidossa, niin silloin se lapsi on myös hoidettava niinäkin päivänä kuin olisi jotain ”mielenkiintoista” muualla. Lisäksi ihan itse olen tämän valinnan tehnyt, joten eipä minulla ole siitä silloin oikeus mielestäni liikaa purnatakkaan. Päivähoitohakemuksen voi kuitenkin täyttää koska tahansa. Mieluummin kuitenkin tirautan nyt muutaman kyyneleen väliin jääneiden tapahtumien takia, kuin itken valtoimenaan sitä, että joku muu saa halia lapseni päiväunille ja nauraa vasta heränneen lapsen tokkuraisuudelle. Ehtiihän sitä vielä tilaisuuksiin muutaman vuoden päästä ja siihen asti yritän iloita niistä tilaisuuksista, joihin pääsen ja hyväksyn sen, että aina ei voi saada mitä haluu :)


Terkuin, Elina